Ensinnäkin suuri kiitos sannalle koiruuksien hoidosta, että päästiin reissaamaan. Ilmat oli Italiassa aivan ihanat, 30 astetta lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Paluu Suomen ihaniin ”kesäkeleihin” olikin sitten ankea.

Lennettiin Ryanairilla Bergamoon, jossa yövyttiin ensimmäinen yö. Ensimmäisenä iltana käytiin tutustumassa Bergamon alakaupunkiin, joka sinänsä oli ihan perusitalialaiskaupunki. Aamulla lähdettiin hotellilta tavaroiden kanssa tarkoituksena jättää tavarat säilytykseen yläkaupunkiin tutustumisen ajaksi. Yllätykseksemme Bergamossa ei ollut minkäänlaista tavaroiden säilytyspaikkaa. Onneksi saatiin tavarat yhteen hotelliin, vaikka takaisinsaanti meinasikin jo jännittää. Paikalla oli eri ihminen kuin tuodessamme tavarat. Tämä hemmo ei tuntunut ymmärtävän sanaakaan englantia, vaikka sanoikin aina yes, yes, mutta ei vaan antanut meidän tavaroita. Onneksi saatiin paikalle lopulta sama mies, jolle tavarat annettiin ja näin ollen saatiin ne takaisinkin. Hetken kyllä meinasi jo kylmätä.

Bergamon yläkaupunki oli upea. Ajettiin siellä kieroajelubussilla ja käpyteltiin edestakaisin. Maisemat vuorelta olivat upeat. Syötiin myös mielenkiintoisia pitsan/piirakan tapaisia viritelmiä. En tiedä oliko kyseessä pitsa, mutta pohja oli pannukakkumainen ja täytteitä oli jokaiseen makuun.

Bergamosta suunnistettiin Milanoon, jossa meillä oli hotelli loppuajaksi. Juna Bergamosta Milanoon oli vähintäänkin kokemus. Juna oli tempaistu joltain menneeltä vuosisadalta ja sen kunnostus ja siivous oli vissiin unohtunut. Onneksi se kuitenkin kulki. Matkustajina meidän lisäksi oli aika erikoista sakkia, paitsi yhdet muut turistit, jotka katselivat myös kanssamatkustajiaan epäuskoisina….

Venetsiaan reissattiinkin sitten Milanosta jo ihan normaalilla junalla, nyt jo osattiin lippua ostettaessa kysyä minkälaiseen junaan ollaan menossa. Venetsia oli myös upea. Käytiin ajelemassa kanavia vesibussilla ja kierreltiin sokkeloisilla kujilla. Kujilla haisi paikoitellen viemärit, mutta paljon vähemmän kuin olin pelännyt.

Reissun extreme päivä oli reissu Gardajärvelle. Vuokrattiin Milanosta auto ja navigaattorin avulla päätettiin suunnistaa. Äkkiseltään voisi kuvitella, että mikäs sitä navigaattorin kanssa on ajella, mutta siinä vaiheessa kun kaistoja on kuusi ja navigaattori käskee samaan aikaan kääntyä oikealle ja pysyä vasemmalla ja itsellä ei ole mitään hajua mihin mennä, niin valitse siinä sitten se minne oikeastaan pitäisi mennä. Yhteensä ajettiin noin viisi kertaa harhaan, kerran mennessä ja loput takaisin tullessa. Takaisin tullessa alkoi jo pelottaa ehditäänkö palauttaa auto, kun ei meinattu millään selvitä Milanossa oikeaan suuntaan. Lopulta varaa jäi vain muutama minuutti, mutta auto saatiin takaisin ennen kuin ovet lyötiin kiinni. Liikenne Milanossa oli muutenkin aika mielenkiintoista. Kaistat olivat juuri auton levyiset ja ainut laki mikä päti oli viidakonlaki. Se joka ehtii myös menee ja vaikka sitten useampi rinnan jos siltä tuntuu. Kaiken sekaan lisättiin vielä skootterit, joita tuntui putkahtelevan milloin mistäkin. Niistä jopa Pekka totesi, ettei uskaltaisi noilla liikkua. Parkkeeraukset vedettiin niin tiheään, ettei väliä edelliseen ja seuraavaan jäänyt kuin kymmenisen senttiä ja sen näköisiä autot kyllä olivatkin.

Gardajärven maisemat olivat juuri niin upeat kuin on kehuttukin. Vuoristot olivat aivan mahtavat. Poikettiin ihastelemassa matkan varrella muutamia kaupunkeja ja Riva de Gardassa oltiin vähän kauemminkin. Täällä saatiin onneksi myös navigaattori lataukseen, kun autolaturi jäi treelle. Syötiin Gardasssa myös aivan uskomattoman hyvää pitsaa. Päivä oli vain liian vähän aikaa varattu tälle paikalle. Vähintään kaksi päivää olisi tarvittu ja varmasti useammankin olisi viihtynyt. Sen verran houkuttelevalle näytti ihan vain löhöily järven rannallakin.

Viimeisenä päivänä oltiin Milanossa. Käytiin katsomassa tuomiokirkkoa ja kurkkaamassa maisemia sen katolta. Milanossa kuumuus alkoi jo vähän tuskastuttaakin, vaikka kuinka yritti ajatella, että suomessa taas kärvistellään kylmässä. Käytiin myös shoppailemassa, vaikka pukukopeissa meinasikin tuska tulla. Milano ei meitä kumpaakaan oikein sytyttänyt.

Paluumatkalla meinasikin tulla jo paniikki koneeseen ehtimisestä. Varattiin reilusti aikaa, mutta meidän matkatuliaisena tuomat viinit meinasivat aiheuttaa yllärin. Ei oltu lähtiessä varauduttu tähän, joten check-in oli tehty vain käsimatkatavaroille. Tarkoituksena oli laittaa toinen kassi ruumaan, jossa siis viinit. Kassille tuli painoa 19 kg, minkä piti olla ok. Ryanairin raja oli kuitenkin vain 15 kg, joten jotain piti keksiä. Tiskin takana oleva tätsä, kuten pari muutakin väittivät, että kentällä on laukkukauppa. Pekka lähti etsimään kauppaa, mutta kaikki ohjeet johtivat  tavaran säilytykseen, mitähän me sillä olisi tehty, jätetty tavaroista osa sinne ja palattu uudella koneella hakemaan??? Lopulta laitettiin mun kassiin tasan 10 kg ja käsimatkatavaroihin. Pekan kassiin 16 kg, ja ruumaan. Ja loput muovipussiviritykseen, nokian pikkureppu otti ja hajosi tällä välin. Italialaiseen tapaan tämän jälkeen piti jonottaa kolmeen eri kertaan, joten alkoi jo ahdistaa ehtimisen kanssa. Onneksi kuitenkin molemmat koneeseen ehdittiin.