Spot on nyt tokoiluissa keskittynyt alo ja avo –luokan liikkeisiin. Spotin bravuuri on liikkeestä maahanmeno, josta kukaan ei voi varmastikaan väittää puuttuvan vauhtia. Tosin Spot on niin ihastunut omasta osaamisestaan, ohjaajakin ehkä hieman ylistänyt =), että tarjoaa maahanmenoa vähän silloinkin kun ei pitäisi. Luoksetulokin on varsin mallillaan. Olen opettanut Spotin tulemaan ensin eteen ja siitä sitten sivulle. Tosin en ole ihan varma ihastuvatko tokon tuomarit Spotin räjähtävästä luoksetulosta, joka tyssää vasta minun jalkoihini… Muut liikkeet kärsivätkin sitten vielä vähän Spotin innokkuudesta tai oikeammin siitä, etten ole oppinut kouluttamaan moista tättähäärää. Tinka kun on aina ollut paljon rauhallisempi.

 

Viime viikolla saavutettiin huima edistysaskel matkalla kohti noutoa. Spotille on ollut aika ylivoimaista palauttaa kerran saatu lelu, joten en ole viitsinyt aiemmin edes ottaa kapulaa esiin. Viime viikolla Spot hokasi yhtäkkiä, että lelulla on oikeastaan paljon kivempi leikkiä jonkun kanssa eikä vain pölliä sitä. Tänään kokeiltiinkin kapulan kanssa ja nätti ote tuolla ipanalla ihme kyllä siitä on.


Se mikä Spotissa jaksaa ihmetyttää on sen keskittymiskyky ja kyky myös rauhoittua. Paikallaolo ei tuota mitään ongelmia tai ehkä siinä määrin, että on liiankin rauhallinen ja ottaa lunkin lonkka-asennon. Myös luoksetulossa istua tapittaa kaikessa rauhassa eikä varasta yhtään, vaikka luvan saatuaan lähtee satalasissa. Välillä meininki on semmoista suhinaa ja sättäämistä, että sitä katsellessa voisi vaikka vannoa, että tuo ei pysty keskittymään mihinkään, mutta toisinpa on! Tosin vauhdikkaamissa liikkeissä kuuluu aluksi aina vikinää yms. urputusta Spotin taholta, joten tämän kanssa täytyy olla tarkkana.


Tamskin agikisoissa kokeilin lähinnä testimielessä pystyykö ipana keskittymään mihinkään, kun on kuulutukset, agiesteet, koiria joka puolella yms. Onhan se jo ennenkin näin treenannut, mutta lyhyitä pätkiä ja lähinnä agin ohjauskuvioita, joissa on enemmän vauhtiakin. Todella hyvin koiruus kuitenkin keskittyi ja kontakti pysyi pitkään vain sivulla istuessakin. Mahtava pakkaus =). Meillä oli Pekan kanssa pitkään auki se kumpi Spottia tokossa kouluttaa, mutta eiköhän tuo liene itsestään selvää kaikille jo =). Eihän tuollaista houkutusta voi vastustaa, kun pääsee kouluttamaan taas aivan erilaista koiraa. Ilmoitin Spotin jo kisaamaan tähtääviin pentuihin, pikkusormi tais viedä mennessään koko käden…