Turussa tuomarina Henri Luomala. Eka rata oli hyppäri, johon oli ripoteltu ihan kivasti ansoja mm. kahden suoran putken välistä vienti ja suoralla linjalla oleva muuri, jota ei tehty. Tinka kulki kivasti ja tehtiin oikein hyvä rata paitsi että mun piti sössiä Tinkan nolla oikein konkreettisesti. Kompastuin itse putkeen sen jäädessä selän taakse ja jouduin ottaan siitä tukea, josta napsahti 5. Rata oli kuitenkin meille varsin hyvä suoritus ja samoin aika. Vaikka Paula sanoikin, että Tinka haki enemmän kuin aikaisemmissa kisoissa, jäätiin voittaja Zenille alle 4s. Etenkin hyppärillä Tinkan hyppyongelmista johtuen tämä on harvinaista.

Toinen rata oli agirata. Nyt saatiin vitonen hypyn ohituksesta. Puomin jälkeen oli suoraan hyppy ja sitten kulkusuuntaan oleva hyppy eli poikittainen hyppy. Suoralta puomin jälkeiseltä hypyltä näkyi houkuttelevasti putki. Nanosekunniksi jäin miettiin ottiko Tinka kontaktin puomilta ja poikittaisen hypyn veto jäi näin liian pieneksi, kun vielä putki veti. Positiivista kuitenkin, ettei tinka mennyt putkeen vaan palasi hypylle ja näin vain vitonen plakkariin. Radalla oli kiva hyppykuvio, joka selvitettiin hyvin ja pienillä kaarroksilla. Tähänkin rataan sinänsä olen kyllä varsin tyytyväinen. Jälleen pari vikaa hyppyä aiheuttivat hakemista, vaikka yritin valssilla peittää tinkalta viimeiseen asti, että suora tulossa. Videolta katsottuna tosin valssi oli ihan törkeen myöhässä eikä tinka saanut itseänsä kunnolla koottua hypylle.