Ainut mikä nyt ei oikein ole edistysnyt on blogin päivitys... Taisi hurahtaa meilkeinpä kuukauden päivät edellisestä kirjoituksesta tälle blogille. Ei sillä etteikö olisi ollut tarinoita mitä olisi pitänyt kirjoitella, vaan sitä on ollut mukamas niin laiska ettei ole saaanut aikaiseksi rustata ylös mitä on tapahtunut ja sattunut...

Spotti on pikkuhiljaa alkanut näyttämään aikuistumisen merkkejä vai onko sitten sen kanssa touhuaminen alkanut tuotaa tulosta?!?

Toko puolella Soile on jopa sanonut että Spotin kanssa on oiken mukava touhuta... Ongelmana on kuulemma "hieman" ylikuumentuminen. :) Silloin kun Spotti malttaa tehdä ajatuksella, niin meno näyttää jopa minunkin silmään hyvältä. No kai se Soilenkin mielestä alkaa näyttää hyvältä, kun Soile on jo uhkaillut että se aloittaisi Spotin kanssa kisaamisen. Ei nyt kuitenkaan virallisissa, mutta mölleissä kuitenkin!

Agi puolella on tapahtunut vaikka mitä! Ei uskoisi että kuukaudessa koira oppii noin paljon kaikenlaista uutta. Ehkä se saattaakin olla ohjaaja joka on oppinut jotain??? Hyppyjen hypäämisessä oli ongelmia hetken aikaa kun nostettiin rimoja korkeammalle. Spotti yritti vain mennä rimojen alta tai sitten jos rimoja oli useampi niin sitten yritettiin mennä niiden välistä. Sitten yhtä äkkiä "ANANASKÄÄMÄ"!!! Spotti teki ilmeisesti joku kerta ajatustyötä ja sen jälkeen ei ole ollut ongelmia riman alitusten kanssa. Eli nykyään me vedetään rataa normi korkuudella olevilla rimoila. Muutenki Spotti on oppinut lukemaan jo vähän rataakin. Reeneissä voidaan jo reenata vähän pitempiä ratapätkiä... kiitos Jaakko Suoknuutille! Oltiin tuossa muutama viikko sitten Jaakon kouluksessa. Jaakko vain kommentoi meidän tekemistä: "Hyvältä näytää kunhan et mene ohjaajana häiritsemään koiran suoritusta. Koira osaa jo hyvin mutta kun ohjaaja häiritsee tekemistä!". Eli sen jälkeen on jätetty turhat komennot pois ja annetaan koiran mennä rataa rauhassa. Ja nyt näyttää Spotin meno aivan erillaiselta!!! Mä olen niiiiiiin tyytyväinen kuinka Spotti tykittää menemään agilityssä! :-D Voipi olla että Spotti starttaa ensimmäisen kerran Agilityssä 1.3.2009 Hämeenkyrössä.