Käytiin Spotin ja Tinkan kanssa Patrician tutkittavana. Kotiintuomisina tuli kotitehtäviä ja hyviä sekä ehkä vähän huonojakin uutisia.

Tinkalla on isot lihakset kehittyneet hyvin treenien ansiosta ja on nyt sillä mallilla kuin agilitykoiralla tulisikin olla. Näiden osalta jatketaan siis nykyisillä harjoitteilla. Keskivartaloon Tinka tarvitsee lisää syviä lihaksia, selkä on nyt hieman notkolla. Näitä aletaan treenaamaan joka toinen päivä. Myös muiden syvien harjoitteita jatketaan, mutta päähuomio kiinnitetään nyt syviin vatsalihaksiin, saas nähdä saadaanko Tinkalle kesäksi pyykkilautavatsa Silmänisku. Tinka oli lantiostansa hieman vino, mitä kommenttia ensin säikähdin oikein tosissaan. Onneksi Patricia sai sen kuitenkin kuntoon. Tinka tosin hetken ihmetteli oloansa tämän jälkeen.

Tinkan hyppäämisestä tuli myös sinänsä positiivisia uutisia. 55 cm hypyt menevät tällä hetkellä puhtaasti. Nyt aletaan vähitellen kokeilemaan yksittäisiä tätä korkeampia hyppyjä radalla ja toivotaan parasta. Jos hakeminen taas alkaa, palataan askel taakse päin. Hyppytekniikkaa tietysti hiotaan koko ajan.

Spot on ollut oikeastaan aina fyssarilla yllätys. Sen askeleita ei juuri pysty katsomaan. Ravaamaan tuo ei suostu suoraan hihnassa. Vaihtoehdot on laukka-vaihtoaskel-hyppy tai jotain vastaavaa tai sitten kiinteä taluttajan tuijotus, joista kumpikaan ei auta yhtään liikkeitä katsottaessa, vaikka spot tietysti tekee mielestään juuri niin kuin pitää ja odottaa suurta palkkaa Viaton. Spotille siis treeniä tähän. Myöskään istumasta ja maasta liikkeelle lähdöt eivät Spotin tapauksessa juuri kertoneet mitään. Tämä johtui siitä, ettei ipana voinut lähteä kutsusta liikenteeseen kuin täysillä, vaikka yritin kutsua kuinka tylsästi. Mitenhän tämän opettaisi????

Spotilla on isot ja syvät lihakset hyvässä kunnossa. Missä lie tuo syviä kehittää kun aina menee täysillä.... Ilmeisesti sitten ohjatut treenit ovat spotille riittäneet. Syviin lihaksiin Spot sai kuitenkin vähän läksyjä, ihan tulevaisuutta jo ajatellen.

Huonompana uutisena sitten oli, että Spotin niska oli aikas lahjakkaasti kiemuralla (ei siis todellakaan oikea sana, mutta en nyt muista oikeaa). Tämäkin saatiin kuntoon ja samalla Spot hetkeksi täysin untenmaille. Erikoista nähdä koiran etenkin Spotin (Tinkahan vetelee aina rentona hoidossa) nukkuvan tuollaisessa tilanteessa niin sikeästi että näkee unia ja että sitä pitää oikeasti herätellä. Veren päässä kiertäminen kunnolla ilmeisesti aiheutti nautinnollisen olon. Herätessään spot oli jopa vähän sen näköinen että mikä maa ja mikä valuutta... Niskan osalta nyt katsotaan oliko kyseessä superSpotin taannoisesta mahtavasta hypystä (jossa etupää hieman kiireessä unohtui ja huulikin taisi vekkaantua) johtunut seuraus vai jatkuva yleisestä täysillä säätämisestä johtuva juttu. Täytyy seurailla ipanaa myös juokseeko aina pääedellä joka paikkaan eli törmäilee joka voisi tämän aiheuttaa.

Treeniä on tiedossa, mutta on kuitenkin hienoa tietää mitä pitää tehdä ja että näille eväillä homma oikeasti edistyy!